Ilman lisää rahoitusta valtiolta, suomen kielen ja muiden kansallisten vähemmistökielien resurssikirjastot eivät voi toimia nykyisessä muodossan. Näin arvioi Kuninkaallisen kirjaston reusurssikirjasto-toiminnan vastaava Oskar Laurin.
Kuninkaallisella kirjastolla on ollut vuodesta 2021 lähtienkolmivuotinen hallituksen toimeksianto perustaa ja kehittää resursskirjastoja Ruotsin viidelle kansalliselle vähemmistökielelle. Suomen Tukholman-instituutti toimii suomen kielen resurssikirjastona. Tämä merkitsee sitä, että se tukee kirjastoja koko Ruotsissa suomen kielen edistämisessä. Hallitus myönsi kolme vuotta sitten 10 miljoonaa kruunua viiden resurssikirjaston kehittämiseen. Rahat on käytetty pääasiassa henkilöresursseihin.
– Ilman lisää rahoitusta, tuki jota olemme rakentamassa kunnallisille kirjastoille häviäisi täysin. Tukea pitäisi ylläpitää vähintään kymmenen vuoden aikana, jotta voisi oikeasti arvioida toiminnan vaikutuksia, Kuninkaallisen kirjaston yksikköpäälikkö Oskar Laurin sanoo.