Visa alla (3)
Suomalaisten sotilaiden panos oli usein tärkeä taisteluissa, joissa Ruotsin suurvalta-asema 1500-luvulta lähtien rakennettiin ja myöhemmin menetettiin. Ruotsin armeija viettää parhaillaan 500-vuotisjuhlaansa.
Suomalaisten sotilaiden osuus ei Ruotsin armeijan ratkaisutaisteluissa ole historiallisesti aina ollut suuri. Esimerkiksi Breitenfeldissä, kolmikymmenvuotisessa sodassa, heitä oli viitisen prosenttia armeijasta ja kuuluisia hakkapeliittojakin vain joitakin satoja.
Toisaalta karoliiniarmeijan voitossa Narvassa suomalaisten, varsinkin ratsuväen, osuus venäläiset perusteellisesti voittaneesta Kaarle XII:n armeijasta oli suuri.
Suomalaiset perinnejoukko-osastot mukana
Monien nykyisten suomalaisten prikaatien niin sanottu perinnejoukko-osasto juontuu satojen vuosien takaa Ruotsin armeijasta.
Ruotsin armeijan 500-vuotisjuhliin Tukholman Gärdetissä osallistuukin viikonloppuna (27. toukokuuta) myös vahva sotilasedustus nykyisestä Suomesta.
Katso videolta mitkä suomalaiset joukko-osastot osallistuvat juhlaan